Hyppää pääsisältöön
x
Suomi nousuun

Suomi yrittämisen ja investointien huipulle

 

Suomella on kaikki mahdollisuudet olla maailman paras maa yrittämiselle ja investoinneille. Kuitenkin nykyinen yritys- ja veropolitiikkamme tarvitsee uudistamista, jotta saavutamme täyden, nyt hukassa olevan, potentiaalimme. Meidän täytyy rakentaa Suomea, jossa yrittäminen kannattaa aina, ja joka houkuttelee nykyisiä yrittäjiämme investoimaan ja toisaalta tuo tänne uusia investointeja myös ulkomailta.

Ensinnäkin yritysverotuksen tulee olla kilpailukykyistä. Tavoitteenamme pitää olla yksinkertainen, läpinäkyvä ja ennen kaikkea ennakoitava verojärjestelmä. Kun yrittäjät voivat luottaa siihen, että toimintaympäristö pysyy vakaana, he uskaltavat investoida ja työllistää. Yhteisöveron tason tulee olla riittävän matala, jotta Suomi pystyy houkuttelemaan kansainvälisiä yrityksiä ja samalla tukemaan kotimaisten yritysten kasvua. Toisaalta myös pääomatuloveron täytyy olla riittävän alhainen ja sen progressio täytyy poistaa. Pääomatulot kertyvät pitkällä aikavälillä, joten niiden verotuksen progressio on täysin järjetöntä. Vaikka tulot realisoituisivat yhdessä hetkessä, on sitä edeltänyt pitkäjänteinen työ ja omistaminen.

Toiseksi yrittämiseen liittyvää byrokratiaa on purettava merkittävästi. Yrityksen perustamisen ja hallinnoinnin tulisi olla helppoa, nopeaa ja digitaalisesti saavutettavaa. Vähentämällä yritysten hallinnollista taakkaa vapautamme resursseja itse liiketoiminnan kehittämiseen ja innovaatioihin.

Kolmanneksi tarvitsemme kohdennettuja kannustimia, jotka edistävät investointeja erityisesti uusille kasvualoille, kuten vihreään teknologiaan, digitalisaatioon ja tekoälyyn. Kannustimien avulla voimme luoda uusia, korkean lisäarvon työpaikkoja ja varmistaa, että suomalainen osaaminen nousee kansainväliseen kärkeen. Emme tarvitse tukia, mutta verojärjestelmämme on oltava kannustava. Riskinotosta pitää palkita. Erilaiset esimerkiksi yhteisöveron hyvitysjärjestelmät takaisivat sen, että liiketoiminnan on oltava tuottavaa, jotta kannustimen saa, emmekä anna tukea auringonlaskun aloille. Tai toisaalta emme tue sellaista tekemistä ja häiriköi markkinoita, jolla ei ole markkinaehtoisia edellytyksiä pyöriä.

Neljänneksi meidän on panostettava koulutukseen ja osaamiseen, jotta yrityksemme saavat tarvitsemansa työvoiman. Yritysten menestyminen vaatii osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa, jonka koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen panostaminen maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

Ei sovi unohtaa työn verotusta, verotuksen on aina kannustettava ahkeruuteen, jotta jokaisella on kannustimet tehdä töitä yhteisen menestyksen eteen. Ei voi olla niin, että lisätöistä tai ylitöistä menee yli puolet veroihin. Kolmanneksen veroaste olisi vielä kohtuullista, koska silloin työn tehneelle jäisi sen hedelmistä vielä suurin osa.

Näillä keinoilla luomme Suomelle vahvan pohjan nousta kasvu-uralle, saada lisää yrittäjiä, yrityksiä ja investointeja. Samalla rakennamme hyvinvoivaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä.

Suomi tarvitsee rohkeutta valita yrittämisen ja kasvun tien. Yhdessä voimme tehdä Suomesta maailman parhaan maan yrittää ja investoida. Kunhan meillä on vain rohkeutta siihen.

Juho Ojares