Hyppää pääsisältöön
x
Opintotuen tulorajat

Opintotuen tulorajoja on nostettava huomattavasti

Opiskelijoiden tulorajoja on nostettava huomattavasti. On väärin, että opiskelija joutuu palauttamaan opintotukensa, jos tekee liikaa töitä. On täysin kestämätöntä, jos opetamme ihmiset jo nuorena siihen, että he miettivät kannattaako heidän tehdä töitä vai jäädä kotiin. Tämän asenteen opettaminen on suorastaan vastenmielistä.

Opiskelijoiden mahdollisuudet tuloihin ovat tietysti rajalliset. On kuitenkin aivan selvää, että heitä, jotka pystyvät sekä opiskelemaan että tekemään töitä, nykyinen järjestelmämme ei kohtele reilusti. Opintotuen nykyiset tulorajat aiheuttavat tarpeetonta stressiä ja vaikeuttavat toimeentuloa. Päivittäiset huolet menoista ja tuloista vaikuttavat henkiseen jaksamiseen ja sen myötä myös opiskeluun. Jokaisella tulee olla mahdollisuus opiskella, emmekä saa tarpeettomasti sitä vaikeuttaa. Koulutus on tärkeää, se vahvistaa ja kehittää yhteiskuntaa.

Työskentely opintojen ohessa on oleellista paitsi riittävän toimeentulon, myös työkokemuksen kannalta. Työssäkäynti tukee opiskelijoiden mahdollisuuksia tulevaisuudessa lisäten tärkeää kokemusta ja luoden kontakteja työelämän puolelle. Työstä saatavat tulot kannustavat opiskelijaa vaikuttamaan itse oman elintasonsa määrittämiseen. Yhteiskunnallisesti opintorahan korottaminen lisää laajasti valtion menoja ilman huomattavaa hyötyä – tästä syystä tuleekin keskittyä tulorajojen korottamiseen. Tällä hetkellä opiskelijoiden mahdollisuutta ansaita työnteolla rajoitetaan merkittävällä tavalla, mikä estää ahkeramman työnteon vaikka halua ja aikaa tehdä töitä löytyisi. Työnteon tulee olla aina kannattavaa, ja siitä kuuluu palkita, ei rangaista.

Alkuvuodesta saimmekin vihdoin ilouutisen ja rautaa opintotuen tulorajakeskustelun taakse. Palkansaajien tutkimuslaitos nimittäin tutki asiaa, ja selvityksen lopputulemana on se, että kulujen sijaan tulorajojen 50 %:n korotus itseasiassa lisää julkisyhteisöjen tuloja. Tämä on itselleni ollut selvää alusta asti, mutta vihdoinkin siitä on mustaa valkoisella. Mitä enemmän teemme töitä, sitä enemmän syntyy verotuloja. Mitä enemmän kulutamme, sitä enemmän maksamme esimerkiksi alv:a. Kun rahaa on käytettävissä ja sitä käytetään, syntyy lisää työtä. Selvitys osoittaa, että tulorajojen nostaminen 50 %:lla tuo mukanaan huomattavasti enemmän hyötyä kuin haittaa niin opiskelijalle kuin yhteiskunnalle. Laitetaan siis toimeksi, ja tehdään työnteosta kannattavaa myös opiskelijoille.