Hyppää pääsisältöön
x

Eduskuntavaalit 2019

EDUSKUNTAVAALIT 2019

VEROTUSTA ON LASKETTAVA SYSTEMAATTISESTI


Yrittäjien verotuksessa yrittäjäriski on huomioitava. Tuloveron progressiota on pienennettävä, kenenkään ei pidä maksaa veroja yli puolta tuloistaan. Kolmanneksen veroaste on vielä kohtuullista ja hyväksyttävää. Korkea progressio aiheuttaa sen, että jo 3800 euron bruttokuukausituloilla lisätuloista joutuu maksamaan veroa yli 50 prosenttia. Toisin sanoen, kun kuukaudessa palkansaajan käteen jäävien nettotulojen määrä on vajaa 2600 euroa, lisätuloista menee jo yli puolet veroihin. Hyvin harva poliitikko uskaltaa näissäkään vaaleissa puhua verotuksen progression todellisesta keventämisestä, minä uskallan, ja vaadin sitä. Yrittäjän kantamasta riskistä huolimatta hänen verotuksensa kertautuu, eikä riskiä huomioida verotuksen tasossa. Tämä täytyy muuttaa.

Perintövero on poistettava sukupolvenvaihdosten turvaamiseksi, Suomella ei ole varaa menettää yhtään yritystä ulkomaille verotuksen pakottamana. Myös tavalliset palkansaajat kärsivät perintöverosta, kun lapsuudenkoti joudutaan myymään perintöveron pakottamana. Perintöverotuksen suurin kärsiä on pienituloinen yksinhuoltaja, jonka lapsuudenkodin verottaja vie.

SUOMEN VALTION VELKAANTUMINEN ON KATKAISTAVA


Meidän on pakko pystyä lyhentämään velkaamme noususuhdanteessa, jotta vältämme kriisin seuraavan taantuman iskiessä. Emme voi elää vuodesta toiseen kädet tulevien sukupolvien taskuilla. Suomen valtionvelka on lähes kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Velkaantumisen katkaisu on nuorista ja tulevista sukupolvista välittämistä.

TYÖMARKKINAT ON AVATTAVA PAIKALLISELLE SOPIMISELLE

Perustuslain ja sopimusvapauden kunnioittamisen nimissä työntekijä ja työnantaja ovat oikeat osapuolet sopimaan työn ehdoista, ei kolmas osapuoli. Olemme pudonneet verrokkimaidemme kelkasta. Työntekijä- ja työnantajajärjestöt sopivat itselleen helpotuksia lainsäädäntöön, samalla kun he kieltävät nämä joustot järjesteytymättömiltä tahoilta, jotka eivät ole edes saaneet osallistua sopimusten tekoon. Tilanne on sekä perustuslain että yleisen oikeustajun kannalta kestämätön.

Poliittisia lakkoja on rajoitettava, kuten muissakin sivistyneissä länsimaissa. Poliittisen mielenilmaukset kuuluvat vapaa-ajalle, eivätkä ne saa aiheuttaa tarpeetonta haittaa ulkopuolisille, kuten yrittäjille ja tavallisille suomalaisille. Poliittisissa lakoissa on kyse sellaisista asioista, joihin työnantajat eivät voi vaikuttaa. Heidän on siis mahdotonta suostua vaatimuksiin, jotka ovat poliittisten päättäjien käsissä. Suomi on sitoutunut ILO:n periaatteisiin, mutta näitä periaatteita on vakiintuneesti tulkittu siten, että se koskee vain asioita, jotka ovat ratkaistavissa työntekijöiden ja työnantajien välillä. Samat perusoikeudet ovat muidenkin EU-maiden lainsäädännössä, mutta silti poliittisia lakkoja on kielletty tai rajoitettu jopa Pohjoismaissa.

PÄÄRATAA PITÄÄ KEHITTÄÄ NOPEALLA AIKATAULULLA


Lisäraiteiden rakentaminen Tampereelta Helsinkiin ja Seinäjoelle on välttämätöntä Pirkanmaan kilpailukyvyn kehittämiseksi. Hankkeesta hyötyvät ihmiset Pohjois-Suomeen saakka, joten sen on oltava liikenneinvestointien kärjessä. Lisäksi EU-tason lainsäädäntö pakottaa meitä puolittamaan liikenteen päästömme vuoteen 2030, pidimme siitä tai emme, joten raideliikennettä on kehitettävä. Valtatiet 3 ja 9 ovat tieinvestointien kärkihankkeita kilpailukyvyn, ihmisten liikkumisen ja ihmishenkien tähden. Näiden investointien turvaamiseksi meidän on etsittävä rahoitusta hankerahoituksen kautta, koska valtion budjetissa raha ei näihin riitä.

SÄÄNTELYÄ ON PURETTAVA


Ylimääräinen byrokratia ei ole kenenkään etu, ja se aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Sääntely, joka ei suoraan turvaa kansalaisten turvallisuutta tai oikeuksien toteutumista, on purettava. Norminpurkutalkoissa ei ole vielä päästy pitkälle. Jokaisen uuden säännöksen myötä on purettava vanhoja. Ylimääräinen sääntely vaikeuttaa yritysten toimintaa ja holhoaa kansaa.

MAAHANMUUTTOPOLITIIKAN ON OLTAVA VASTUULLISTA


Meidän on puututtava havaitsemiimme ongelmiin. Tietyt ryhmät ovat rikollisuudessa vahvasti yliedustettuina, eikä näin voi jatkua. Ongelmiin on kaikkien osapuolien kannalta parasta puuttua niiden syntysijoilla. Laittomasti maassa olevat ja vakaviin rikoksiin syyllistyneet tulee palauttaa kotimaahansa. Jokaisen on koettava olonsa turvalliseksi Suomessa, nyt näin ei ole. Työperäistä maahanmuuttoa on lisättävä tarkoituksenmukaisesti, ja tehtävien toimien vaikutuksia on seurattava.

YMPÄRISTÖPOLITIIKKAMME ON OLTAVA VASTUULLISTA


Tulevaisuutta ei voi rakentaa huomioimatta ympäristöä. Emme saa tuhlata, ja meidän tulee kunnioittaa luontoa. Suomi on kuitenkin pieni maa, emmekä saa ympäristöpolitiikallamme ajaa teollisuutta Suomesta pois tai heikentää kansalaisten ostovoimaa. Suomen tulee panostaa tieteeseen ja teknologiaan, ja kehittää ratkaisuja innovaatioiden kautta. Näin vientitulomme kasvavat ja ratkaisujamme voidaan hyödyntää myös suurien päästöjen maissa. Ilmasto-ongelmaa ei ratkaista yksin Suomen tai EU:n voimin, vaan kansainvälisillä sopimuksilla, jotta varmistetaan kaikkien osallistuminen. Näin ollen suomalaisille innovaatioille syntyy myös maailmanlaajuista kysyntää.

Tule mukaan Juhon kampanjaan!